Mikä on yhtä ikävää kuin yskiä, köhiä ja kurjailla kun ulkona paistaa aurinko ja on lämmintä?
No, yhtä ikäviä asioita löytyy tietysti paljon ja ikävämpiä asioita paljon enemmän ja ihan liikaa niitä sietämättömän kamalia asioita myös.
Joskus on ihana velloa siinä, kun on kurjaa. Mutta ihan vain pikkuriikkisen ajan - hyvin pian siitä tulee ihan vain pelkästään kurjaa.
Totuus on, että aina asiat voisivat olla paremmin. Ja aina asiat voisivat olla huonommin. Sille ei yleensä voi enää juuri nyt mitään, että asiat ovat huonosti. Mutta sille voi aina jotain, jos haluaa, että asiat olisivat paremmin. Jos ei voi olosuhteille mitään, jotain voi tehdä omalle mielentilalleen. Jos vain haluaa sitä riittävän paljon.
Sanonta "jokainen on oman onnensa seppä" pitää paikkansa. Muut voivat auttaa meitä olemaan onnellisempia tai tehdä asioita, jotka tuovat meille onnettomia tunnetiloja. Mutta me itse päätämme haluammeko olla onnellisia. Joskus se vaatii paljon, radikaalejakin toimenpiteitä, totutusta luopumista. Joskus se vaatii itsensä uhraamista, pois lähtemistä kaiken muuttamista. Joskus se vaatii vain hieman hienosäätöä. Ilman halua ei kuitenkaan yleensä mitään tapahdu.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti