Time for forgiveness

The 5 year-old birthday girl explained today that she likes this certain boy and they'll get married when they're older if they still like each other. I asked "you mean the boy who hit you hard many times with the stick". She said "yes, he said he was sorry and he will never do it again."

I wish it would be always so easy to forgive and forget. (And not talking about domestic violence here, the attitude of "forgive and forget" is not healthy in such a relationship).

I think Easter is a great time to ponder if there's anyone or anything I haven't been able to forgive and then work with that. That's what Easter is about. Christ suffered and died so that we all can be forgiven.

What a great blessing for an imperfect person such as me.

Yhteinen sävel?

Suomi on kuohuksissa vaalien tuloksen takia. Ehkä olen naivi, mutta en edelleenkään usko, että Suomessa poliitikot saavat juurikaan mitään aikaan. Niin hyvää kuin huonoa. Joten "turvassa ollaan".

Mutta ihan tosissaan. Perussuomalaiset eivät ole hallituksessa yksin. He eivät pysty ajamaan omaa agendaansa läpi vain koska haluavat.

Muutama ajatus: kuinka moni poliitikko viime vuosina on ollut sellainen, jonka ihan tosissaan haluaisi antaa päättää kaikista asioista? Mä en ainakaan löydä ketään. En yhtä ainotta. En myöskään yhtään puoluetta, jonka kanssa olisin samaa mieltä kaikista asioista. Miksi tilanteen pitäisi nyt olla erilainen?

Maan politiikka on kaivannut ravistelua. Nyt sitä voisi odottaa. Katsotaan saadaanko edes ravistelua aikaiseksi, todellisuudessa.

Ollaan monesta asiasta mitä mieltä tahansa, ja vaikka todellisuus ei koskaan kohtaakaan teoriaa, perussuomalaisten aateperustasta pidän: "Perussuomalaisten toiminnan perustana ovat rehellisyys, oikeudenmukaisuus, inhimillisyys, tasa-arvo, työn ja yrittämisen kunnioittaminen sekä henkinen kasvu. Sukupolvet ylittävänä tavoitteenammeon kestävä kehitys kaikilla hyvinvoinnin mittareilla tarkasteltuna: Maamme tulee jättää uusille sukupolville sosiaalisesti, taloudellisesti, sivistyksellisesti ja ekologisesti sekä moraaliselta tasoltaan paremmassa kunnossa kuin se on tänä päivänä."

Jos tämä on se, mitä aikovat saada aikaan, sellaisena kuin itse sen ymmärrän, niin toivotan onnea.

Kuinkahan paljon ihmisten mielikuva perussuomalaisista, niin kannattajien kuin vastustajien, todella vastaa todellisuutta ja kuinka paljon on median luomia illuusioita?

My heart ached

Sometimes it's just those small things. I was picking up daughter from pre-school (she's 6, the age for pre-school here). Overheard a few girls tell another mum that there's a new girl coming to the class on Monday. Desiree. And she's black.

I'm excited.

I was amazed and saddened though the way some of the kids handled it. One boy invented - at the time or had before - to call her desilitre... One girl kept saying she's a nigger (the word in Finnish isn't as bad here as in some other places, but has the same root). The way she was spoken about by that particular group of kids sounded like she wont have it that easy.

I was so happy to hear daughter speak about the matter as a normal thing. Luckily we have friends who don't look exactly like us in many different ways. She started practising her English so that she can play with Desiree - the teacher had spoken with the mother in English, so it is unclear what language the girl speaks. It warmed my heart. Perhaps it wont be so hard for the new little girl after all.

Uskosta

Eilen crosstrainerilla ahertaessani salilla katsoin samalla sarjaa pieni talo preerialla. Perheen poika oli jollain tavalla halvaantunut tms, aika lailla vihannes. Perheen isä oli kokenut jotain ja uskoi vahvasti, että ihme tapahtuisi ja lapsi paranisi täysin. (en nähnyt ihan alusta). Uskoi siis Jumalan saavan aikaan ihmeen. Lapsen tila oli sellainen, että niin perhe, ystävät kuin pappikin epäilivät hänen uskoaan ja yrittivät saada hänet tajuamaan todellisuus ja luopumaan haihattelustaan. Kun hän alkoi toimia uskonsa, tuntemustensa mukaan, lähipiiri leimasi hänet järkensä menettäneeksi. Luonnollisesti tässä fiktiossa lapsi lopulta parani isän uskon ansiosta.

Jäin miettimään. Joskus tosiaan on melkein vaikeampi uskoa uskovien joukossa. Mistä johtuu, että on niin helppo epäillä toisten uskoa? Ajatella, että toinen on esimerkiksi liian naivi uskossaan. Että uskoa pitää, mutta pitää realiteetitkin säilyttää. Toki näin, mutta jos joku on varma, että Jumala on hänelle jotakin ilmoittanut, mikä minä tai joku muu olen sitä epäilemään? Jos joku jaksaa toivoa, miksi minun täytyisi mennä toivo murskaamaan tai edes hieman nakertamaan? (Usein toki voi päätellä, että jos ihminen ilmoittaa, että Jumala esimerkiksi käski ryöstämään pankin, niin todennäköisesti näin ei ole. Jumala noudattaa lakejaan.)

Kun tapaa ihmisiä, jotka vaikuttavat todella hyviltä ihmisiltä, varsinkin jos kaikki muukin on kohdallaan, ulkonäkö, asunto, lapset, elämä kaikinpuolin, miksi helposti ajattelee, että se ei voi olla aitoa, että jossain on varmasti jotain vialla, kenties pahastikin.

Miksi ei voi vain iloita toisen uskosta ja toisen hyvyydestä?

ihanaa and horrible

Tulin juuri Itäkeskuksesta. Kauppakeskuksesta siis. Kun astelin siellä, ajattelin kuinka ihanaa oli nähdä sitä ihmisten monimuotoisuutta. Olen omituinen, mutta osaltaan on ikävä niitä vanhoja alkoholisteja, joiden kanssa aina bussissa juttelin, kun matkasin kotiin ja he asuntolaansa.

Vaikka koen, että mun olisi haasteellisempaa kasvattaa omia lapsiani siellä kuin täällä, niin haluaisin lasteni myös kohtaavan elämän monimuotoisuuden normaalina. Erityisesti kaipaisin seurakuntaamme monimuotoisuutta. Jotta selvästi näkyisi, että evankeliumi on ihan jokaiselle.

I read about a small town somewhere in US. It used to be one with many factories, lot of work, happy people. Now it's full of unemployed people, empty houses, poverty and drugs. I assume there are many such places today in different parts of US. The article made me so sad. It would need such a huge miracle to dig those people put of the deep hole they are. Of course in theory they have a chance to change their lives. In reality, not so. Somehow, don't know why, this one centence hurt me most: (a mother, who tried to take care of her 19 year old daughter's child, and tried to persuade her to try get a job) "I was a good mother. I was there, I was present for this daughter. I was a good mother. Pause. Though her father raped her when she was 8. Pause. But I was a good mother."

That was the story of so many of the people in the article. All kinds of abuse from the beginning of their lives, seen, felt and experienced in the worst forms. Who can save those children? Who can help them? How can things like this happen in today's "civilized" world, where not always too far away, others are enjoying wealth and making more and more money. What can we do?

That's life

Went to see an ophthalmologist, eye doctor with the youngest today. To a hospital, an area where you know that all those kids coming to see any doctor either really have something wrong or are in the process of finding a diagnosis.

When I think of the parents I know, I know so many with children with disabilities, medical conditions or just hard times for various reasons. It almost seems that it's more normal than having a family with nothing like that.

Each parent react differently than someone else and each parent react differently from time to time with new or old challenges. But I admire them all so much. As well as all those parents with no troubles of this kind. Their efforts are no less.

Traumoja

Kun oppii asioita ihmismielen toiminnasta, on joskus pelottavaa huomata kuinka paljon vaikutusta lapsuuden kokemuksilla omassa perheessä on niin moneen asiaan. Moni käytöstapa, toimintamalli, tunne, ja näkemys ja kokemus itsestä juontaa juurensa tavalla tai toisella lapsuuteen. Kun aikuinen ihminen tarkastelee itseään, sellaisena kuin on, ei vaan oikeasti pysty itse määrittelemään kuinka moni asia ihan oikeasti on "perusluonnetta" ja kuinka moni kokemuksen kautta opittua. Puhumattakaan niistä asioista, joissa molemmat ovat olleet vaikuttamassa toisiinsa.

Jossain määrin se saattaa aiheuttaa ahdistusta. Kuinka voin antaa lapselleni mahdollisimman hyvät lähtökohdat? Niin monessa voi mennä pieleen. Kuinka voin välttää aiheuttamasta traumoja?

No, helpottavaa on, että mitenkään sitä ei voi välttää. Ei kukaan vanhempi. Se kuuluu elämään. Jokainen vanhempi aiheuttaa lapselleen traumoja, haluaa tai ei. Jokainen lapsi kokee asiat omalla tavallaan, tavalla, johon vanhempi ei voi vaikuttaa. Järki ei myöskään siihen pysty vaikuttamaan, ei lapsen oma järki lapsena eikä aikuisena. Vanhemman ohimenevä hyvää tarkoittava, myönteinenkin lausahdus, jota ei hetkeä myöhemmin muista ollenkaan, saattaa aiheuttaa lapsessa jotakin, josta jää traumat, jotka vaikuttavat toimintaan vielä keski-ikäisenä. Vaikka kuinka järki sanoo sen olevan naurettavaa.

Oleellista on, että kun törmää itsessään ongelmaan, joka siis usein juontuu jostakin lapsuuden kokemuksesta, vaikkei sitä tiedostakaan, ja haluaa siihen ratkaisun, löytää jonkun, jonka kanssa voi puhua asiasta. Hyvin monta asiaa voi jättää taakseen vain puhumalla, tulemalla kuulluksi.

Toivottavasti voi myöhemmin(kin) olla lapselleen sellainen, jolle tullaan puhumaan ja koetaan, että tullaan kuulluksi.