lauantai 31. heinäkuuta 2010

Uuden alku

Muistan vielä kuinka tässä vaiheessa kesää alkoi jo koulun alun odotus. Oli kiva päästä taas kouluun ja nähdä kavereita. Usein ilmassa oli uuden alkua. Paitsi että uusi lukuvuosi oli alkamassa, usein piti hankkia jotakin uutta. Uudet kengät, uusi reppu, uusi penaali tai jos ei mitään näistä, niin ainakin uusia kyniä.

Uuden lukuvuoden saattoi aloittaa puhtaalta pöydältä. Ei ollut vielä epäonnistuneita kokeita tai pulmallisia kaverisuhteita. Kaikki oli mahdollista, tulevaisuus näytti loistavalta. Oli kiva mennä kouluun, kun kaikkea ihanaa saattoi olla edessä.

Aina hetkittäin elämässä on näitä uusia alkuja. Joskus muutosta tapahtuu, joskus asiat vain jatkuvat samaa rataa.

Hienoa on, että Jeesuksen ansiosta ihan oikeasti jokainen päivä on uuden alku. Jokainen päivä voi olla parempi kuin edellinen. Jokaisena päivänä voi ottaa elämälleen uuden suunnan, jos siltä tuntuu. Jokaisena päivänä voi saada anteeksi ja mennä eteenpäin.

torstai 22. heinäkuuta 2010

Haluaisin...

Sitä haluaisi montaa asiaa. Toisia enemmän ja toisia vähemmän. Sitä ajattelee, että tietyt asiat ovat itselle tärkeitä. Ehkä jopa kaikista tärkeimpiä.

Silti sitä jotenkin hukkuu tähän arkeen.

Jos perhe on se elämän tärkein asia, miksi ei löydy aikaa olla perheen kanssa? Jos haluaisi hyvän kunnon, miksi ei saa aikaiseksi lähteä lenkille? Jos haluaisi uran tutkijana, miksi ei saa luettua pääsykokeisiin riittävän ajoissa?

Onko kyse siitä, että oikeasti asiaa ei halua riittävän paljon? Haluaa jotain toista oikeasti enemmän juuri sillä hetkellä, kun valinta pitäisi tehdä, siinä arjessa. Väsyttää niin ettei jaksa lähteä lenkille. Kas kummaa niin väsyttää huomennakin. Ja ylihuomenna.

Vai onko kyse siitä, että nykyaikana elämässä on niin paljon, että on vaikea keskittyä niihin tärkeisiin asioihin? Pitäisi tehdä paljon. Kun jo ajatus kaiken tekemisestä väsyttää ei saakaan tehtyä paljon mitään.

Haluaisin paljon, mutta olen valmis tekemään aika vähän. Silloin saavutuksetkin ovat aika vähäiset. Mutta toivottavasti ne tärkeimmät.

maanantai 19. heinäkuuta 2010

Ristiriitaisia valintoja

Joskus on vaikea valita oikein.

Marja-aika alkaa olla parhaimmillaan. Mikäpä ihanampaa kuin tehdä omia mehuja talven varalle. Ai, mutta, eihän sellaisia mehuja sovi juoda, sokeria lisätään ja ovat happamia, täystuho hampaille.

Tarjouksesta löytyisi ihanat vaatekerrat, viikon kestävät, koko porukalle - ensi kesäksi, kun kasvavat. Voisi olla taloudellista - mutta minne ne mahtuu, kun jo ahdistaa tavaramäärä ja koti pitäisi saada pysymään siistinä.

Pitäisi liikkua säännöllisesti, lenkkeillä vaikka tunti kerrallaan joka päivä, mutta lastenkin kanssa pitäisi viettää aikaa töiden jälkeen, mahdollisimman paljon. (no, mulla vain tekosyyt estävät lenkkeilyn).

Pitäisi ansaita rahaa, jotta lapsilla on ruokaa pöydässä, mutta haluaisi hoitaa lapset kotona mahdollisimman pitkään...

Elämä on täynnä valintoja. Joskus hyvinkin ristiriitaisia. Aina ei voi voittaa, kaikkia ei voi miellyttää. Onneksi on mahdollisuus neuvotella asioista Jumalan kanssa, varsinkin niistä isommista, niin voi saada opastusta siihen mikä valinta on paras pitkällä tähtäimellä.

lauantai 17. heinäkuuta 2010

Voihan Pakistanin parlamentti

Pakistanin parlamentista on löytynyt tusinoittain korkea-arvoisia virkamiehiä, joiden yliopistotutkinnot ovat tekaistuja. Siellä kun vaaditaan yliopistotutkinto, jotta voi parlamentissa toimia. Ainakin yhdessä tapauksessa ystävä suoritti tutkinnon. Useammassa tutkinnot on "saatu" yliopistoista, joita ei ole olemassa. Esimerkiksi presidentin tutkinto laitoksesta nimeltä London School of Economics and Business, jota kukaan ei löydä.

Yhden valelääkärin nyt vielä jotensakin "ymmärtää". Aikoinaan tuli ohjelma, jossa ihmiset laitettiin pienen opastuksen jälkeen toimimaan itselleen täysin vieraissa ammateissa ja jotenkin katsottiin kuinka hyvin se menee läpi, epäileekö kukaan, ettei hän oikeasti ole kyseisessä ammatissa pätevä. Ihan hauska seurata.

En tiedä Pakistanin politiikasta mitään, ovatko valetodistuksilla toimineet yliopistotutkintoja suorittaneet henkilöt olleet käytännössä päteviä vai eivät. Jos ovat, olisiko tarpeen poistaa vaatimus moisesta tutkinnosta?

Olisiko tarpeen meilläkin katsoa oikeasti ihmisen pätevyyttä eikä todistusta. Aliarvioimatta koulutuksen merkitystä... Esimerkiksi opettajina toimii monia muodollisesti päteviä, mutta henkisesti epäpäteviä opettajia -pitäisikö jo opiskelun alkuvaiheissa antaa todellinen mahdollisuus vaihtaa alaa?. Samoin opettajina toimii monia henkisesti päteviä, mutta muodollisesti epäpäteviä -pitäisikö tarjolla olla oikeasti kohtuullinen, reilusti nopeutettu reitti saavuttaa muodollinen pätevyys?

Sama ilmiö esiintyy monella muulla alalla. Milloin ymmärretään, että ihminen on pätevä silloin kun osaa, ei silloin kun on opiskellut riittävän kauan.

maanantai 12. heinäkuuta 2010

Huh hellettä

Eikös elämässä usein käy näin. Toivoo ja haluaa jotain ja sitten kun sen saa, huomaa, ettei tämä nyt ihan sitä ollutkaan mitä halusin. Kuinkakohan moni suomalainen ei talvella toivonut, että tulisipa kunnon kesä. Ja nyt se sitten on, ei sadetta ja lämpöä piisaa. Ja kuinkahan moni on maltttanut olla edes kerran huokaisematta, että jos nyt kuitenkin pikkaisen viileämpää olisi... edes varjossa.

Rukouksissa tuntuu, että näin se aika usein menee. Pyytää vaikka voimaa haasteissa ja haasteet senkuin kovenevat - voimahan kasvaa vastuksen myötä. Pyytää vaikka apua uusien ystävien saamisessa ja pian niitä ystäviä onkin niin paljon, ettei aikaa riitä millään kaikille. Pyytää apua, että pääsee opiskelemaan tiettyä alaa, ja pääsee, muttei sitten haluakaan sitä. Pyytää ja anoo hartaasti, että voisi saada lapsen ja sitten kun saa, pää ei tunnukaan kestävän sitä alkuhetkien symbioosia, jos on paljon tarvitseva vauva..

Yleensä lopputulos on kuitenkin hyvä. On hyvä huomata, ettei haluakaan opiskella alaa, jota on aina kuvitellut haluavansa. On hyvä huomata, ettei vauva-arki olekaan pelkkää vaaleanpunaista unelmaa vaan ihan todellista elämää. On hyvä, että ne voimat kasvavat, vaikkakin sitten haasteiden kautta...

On hyvä saada hikoilla helteissä, niin on jotain mitä muistella kun syksyn sateet taas tulevat.

lauantai 10. heinäkuuta 2010

Oletko koskaan

rakastanut jotakuta todella paljon? Jotakuta, joka on tehnyt asioita, joiden tiedät aiheuttavan hänelle kärsimystä. Jotakuta, jonka eteen olisit ollut valmis tekemään mitä vain, että hän voisi olla onnellinen ja hänellä olisi hyvä elämä?

Luultavasti ja toivottavasti jokaisella on tällaisia perheenjäseniä ja ystäviä. Nuorena oli yksi tällainen ystävä, joka joutui todella huonoille teille. Ei siis mormonihuonoille vaan huonoille ihan jokaisen mittapuiden mukaan. Olisin ollut valmis tekemään mitä vain...

Silloin ymmärsin jotakin Kristuksen sovituksesta. Siitä, kuinka taivaallinen Isä ja Jeesus rakastavat jokaista niin paljon, että ovat valmiita tekemään mitä vain, jotta meillä olisi mahdollisuus olla onnellisia nyt ja ikuisesti. Ja he pystyvät tekemään mitä vain.

Kuinka suuri ilo olikaan vuosien jälkeen löytää tieto, että tuo ystävä on vielä hengissä ja vaikuttaa elävän onnellista elämää, kovien polkujen jättämien jälkien haavoittamana, mutta elossa ja elämässä kiinni. Kuinka suuresti taivaassa iloitaankaan, kun käännämme polkumme parempaan.

torstai 8. heinäkuuta 2010

Ihanaa!

Pehmeä sänky. Juokseva vesi. Suihku. Jääkaappi.

On kiva elää askeettista mökkielämää. Kantaa juomavesi kaivosta, pesuvesi sadevesitynnyristä, lämmittää vesi ja ruoka tulen voimalla, peseytyä kun on pakko...

Mutta on se vaan niin ihanaa palata kotiin mukavuuksien ääreen.

Luin juuri artikkelia Turun lähettyviltä löytyvästä ekokylästä. Varmasti mukava paikka asua, eikä niin askeettista kuin mökkeily. Joskus ekoilija itsessä nostaa päätään ja miettii olisipa kiva joskus kokeilla... mutta... ei oikeasti. Mökkeily riittää.

Jumala on innoittanut ihmisiä kaikenlaisiin elämää helpottaviin keksintöihin. Luonnollisesti kaikkea voi käyttää hyvään ja huonoon. Se on oma valinta. Mutta innoitettuina keksintöinä ne on tarkoitettu käytettäviksi.

Ihan niin kuin lääketiede. Rukouksessa on voimaa ja uskolla saa aikaan ihmeitä. Voisin rukoilla ja rukoilla, että 2 v oppii kunnolla kävelemään. Mutta en voisi jättää väliin käyntiä neurologilla sen vuoksi, että kuvittelen uskoni olevan riittävän vahva. Olemassa olevia keinoja on käytettävä, jotta uskolla olisi voimaa.