Huh hellettä

Eikös elämässä usein käy näin. Toivoo ja haluaa jotain ja sitten kun sen saa, huomaa, ettei tämä nyt ihan sitä ollutkaan mitä halusin. Kuinkakohan moni suomalainen ei talvella toivonut, että tulisipa kunnon kesä. Ja nyt se sitten on, ei sadetta ja lämpöä piisaa. Ja kuinkahan moni on maltttanut olla edes kerran huokaisematta, että jos nyt kuitenkin pikkaisen viileämpää olisi... edes varjossa.

Rukouksissa tuntuu, että näin se aika usein menee. Pyytää vaikka voimaa haasteissa ja haasteet senkuin kovenevat - voimahan kasvaa vastuksen myötä. Pyytää vaikka apua uusien ystävien saamisessa ja pian niitä ystäviä onkin niin paljon, ettei aikaa riitä millään kaikille. Pyytää apua, että pääsee opiskelemaan tiettyä alaa, ja pääsee, muttei sitten haluakaan sitä. Pyytää ja anoo hartaasti, että voisi saada lapsen ja sitten kun saa, pää ei tunnukaan kestävän sitä alkuhetkien symbioosia, jos on paljon tarvitseva vauva..

Yleensä lopputulos on kuitenkin hyvä. On hyvä huomata, ettei haluakaan opiskella alaa, jota on aina kuvitellut haluavansa. On hyvä huomata, ettei vauva-arki olekaan pelkkää vaaleanpunaista unelmaa vaan ihan todellista elämää. On hyvä, että ne voimat kasvavat, vaikkakin sitten haasteiden kautta...

On hyvä saada hikoilla helteissä, niin on jotain mitä muistella kun syksyn sateet taas tulevat.