Muistan vielä kuinka tässä vaiheessa kesää alkoi jo koulun alun odotus. Oli kiva päästä taas kouluun ja nähdä kavereita. Usein ilmassa oli uuden alkua. Paitsi että uusi lukuvuosi oli alkamassa, usein piti hankkia jotakin uutta. Uudet kengät, uusi reppu, uusi penaali tai jos ei mitään näistä, niin ainakin uusia kyniä.
Uuden lukuvuoden saattoi aloittaa puhtaalta pöydältä. Ei ollut vielä epäonnistuneita kokeita tai pulmallisia kaverisuhteita. Kaikki oli mahdollista, tulevaisuus näytti loistavalta. Oli kiva mennä kouluun, kun kaikkea ihanaa saattoi olla edessä.
Aina hetkittäin elämässä on näitä uusia alkuja. Joskus muutosta tapahtuu, joskus asiat vain jatkuvat samaa rataa.
Hienoa on, että Jeesuksen ansiosta ihan oikeasti jokainen päivä on uuden alku. Jokainen päivä voi olla parempi kuin edellinen. Jokaisena päivänä voi ottaa elämälleen uuden suunnan, jos siltä tuntuu. Jokaisena päivänä voi saada anteeksi ja mennä eteenpäin.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti