Piti maksaa muutamia laskuja. Tilillä oli mukavasti rahaa, joten kaikki sai maksettua sen kummemmin miettimättä. Toisaalta eipä sinne juurikaan ylimääräistä jäänyt.
Nykyisin monella on vaikeuksia saada tulot ja menot täsmäämään. Menoja on enemmän kuin tuloja, ja olisi vielä enemmän, jos ei tietoisesti rajoittaisi itseään. Jotkut eivät sitä osaa tai siihen kykene, ja joutuvatkin todelliseen pulaan.
Ehkä ei sitä huomata, mutta monella on myös vaikea saada energiat ja vaatimukset täsmäämään. On niin paljon mitä pitäisi tehdä, vielä enemmän mitä haluaisi tehdä, eikä energiaa saatika aikaa ole kaikkeen. Jos ei tietoisesti hanki itselleen energiaa - joskus ihan vain sillä laiskottelulla - ja rajoita itseen kohdistuvia vaatimuksia, tuloksena saattaa olla loppuun palaminen tai jotain vielä pahempaa.
Burn out ei ole enää yritysjohtajien yksinoikeus. Sen voi saada vaatimusten alle uupuva kassa, kaikessa pärjäävä kotiäiti, toimeentulosta huolehtiva ja aktiivisesti harrastuksiin osallistuva isä, lastenhoitajana toimiva mummi tai lapsi, joka haluaa miellyttää vanhempiaan.
Toivottavasti lomat on antanut meille energiaa ja havahduttanut miettimään mitä elämästä voisi karsia ja mitä pitää tehdä, että jaksaisi paremmin.
Pimeä talvi on nimittäin kohta oveen koputtelemassa.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti