perjantai 20. elokuuta 2010

Voi kuinka pieni asia ilahduttaa

On jännä huomata, kuinka jotkut asiat ovatkin itselle ehkä oikeasti suuria, vaikkei niitä sen kummemmin ajattelekaan. Ja kuinka niin pieneltä tuntuva asia voi ilahduttaa niin suuresti.

Tällä hetkellä se pieni seikka, että poikani tummaihoinen luokkatoveri on meillä leikkimässä, ilahduttaa.

Meillä ei ole koskaan puhuttu erityisesti mitään tummaihoisista. Ystäväpiiriimme ei kuulu tummaihoisia, lapset tietävät tämän luokkatoverin lisäksi ainoastaan yhden tummaihoisen lapsen, jonka ovat nähneet kaksi kertaa. Ulkomaalaisia tai Suomeen muualta muuttaneita muita ystäviä ja tuttuja sitten onkin runsaasti, ja lapset ovat tottuneet siihen, että he vierailevat meillä, me heillä ja osallistumme heidän kulttuureilleen tyypillisiin juttuihin aina silloin tällöin.

Asumme ympäristössä, jossa tummaihoisia ei paljon näy. Itse Itä-Helsingissä kasvaneena ja kouluissa työskennelleenä lähtökohtani olivat erilaiset kuin lapsillani.

On ollut niin mukavaa huomata, kuinka pojan luokalla ei ole kertaakaan ollut haukkumista tai syrjimistä - kansallisuuden takia siis. Ei tummaihoisia kohtaan, ei venäläisiä kohtaan, ei virolaisia kohtaan. Se ilahduttaa.

Ei kommentteja: