Kolmasluokkalainen oli luistelemassa. Halusi lyödä kiekkoa maaliin. Vapaana ei ollut yhtään maalia, mutta yhdessä oli vain lähes mies laukomassa mailalla. Poika odotti. Maali vapautui ja hän ehti muutaman kiekollisen laukoa, kun paikalle luisteli joukko muutamia vuosia isompia poikia, jotka sanomatta mitään omivat maalin ja alkoivat pelata.
Pojalla kiukku nousi, tilanteen epäreiluus ärsytti, mutta vähän aikaa yritti siinä samalla laukoa omaa kiekkoaan ja "pyysi" äidiltä apua.
Mitä opetat tällaisessa tilanteessa:
- Vanhempi auttaa aina vai ison pojan pitää jo itse hoitaa asiansa?
- Yhden on väistyttävä monen tieltä?
- Varo, ettei tule turpiin jos avaat suusi ja rupeat valittamaan asiasta?
- Elämä on epäreilu, opi hyväksymään se?
- Mutta siitä huolimatta on joku syy miksi kannattaa pyrkiä olemaan reilu ja ystävällinen ja toiset huomioon ottava, vaikkei koskaan saisikaan vastaavaa käytöstä takaisin osakseen?
- Tuntemasi kostonhimo on normaali/hyväksyttävä/ naurettava/huono juttu?
- Kohteliaisuus ja odottaminen ei kannata?
- Pärjätäksesi maailmassa on vaan opittava ottamaan se, minkä haluaa?
- Älä nyt, eihän kyseessä ollut iso asia? (eli lapselle tärkeät jutut ei ole oikeasti tärkeitä)
- Käännä vain se toinen poski?
- Keksitäänpä jotain muuta kivaa tekemistä? (pahaa oloa ei kohdata)
Tai jotain ihan muuta. Tosiasia kun on, että aina reaktioillamme lapsi oppii jotakin. Sitä kun jaksaisi miettiä useammin, varsinkin ennen reagoimisiaan hankalissa tilanteissa, lopputulos saattaisi olla parempi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti