keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Voihan pakurikääpä!

Sitä aina painotetaan kuinka vanhempien esimerkillä on suuren suuri vaikutus lapsiin. No, ei aina.

Aina joskus tulee silmiin juttuja ihmisistä, jotka vannovat kaikenlaisten luonnonyrttien parantavaan voimaan. Käyttävät niitä innokkaasti ja väittävät kaiken terveyteensä liittyvän hyvän johtuvan niistä, puhumattakaan sitten luontoystävällisyydestä ja muusta.

En ole mitenkään kriitinen. Itse en vaan jaksa välittää riittävästi. Ne d-vitamiinitkin tulee otettua vähän miten sattuu.

Vietin viikon mökillä isäni kanssa. Liedellä oli kattilassa keitettyä? uutettua? haudutettua? havuteetä. Se on hirveän terveellistä. Kuusen, männyn ja katajan neulasia sekaisin. Aamupalaksi isä söi myllyllä jauhamiaan/murskaamiaan vehnän- ja kauranjyviä (suoraan maanviljelijältä tietysti) sekä pellavansiemeniä ja olikos hampunkin siemeniä seassa (siis sellaisen ei huumaavan). Ja sitten piimää siihen päälle kostukkeeksi. Varmasti terveellistä. Suklaassakin on kuulemma paljon kaikkea terveellistä, niin sitäkin meni monia paloja, vaikkei sitä pienen heimon tosi väkevää juomaan sekoittamaa kaiken terveeksi tekemää suklaata ollutkaan.

Satuinpa sitten ihan vain huvikseni kysymään, että onko tuosta nykyään niin paljon hehkutetusta pakurikäävästä kuullut tai ajatellut sitä kokeilla. Tiesi tietysti heti mistä oli kyse ja sanoi sitä parisenkymmentä vuotta sitten sen siinä kohtaa olleen puun käävästä jauhaneensa ja teenä juoneensa pidemmänkin aikaa. Niinpä tietysti.

Lapsuudessani join jäkäläteetä (oli muuten hyvää), siankärsämöteetä (taisi olla jokseenkin kitkerää) ja montaa muuta teetä. Kuusenkerkkiä ja koivun silmuja syötiin (siitä voin jäädä kiinni vieläkin), ja tietysti viinimarjapensaan lehdistä (sekä koivunlehdistä) tehtyä juomaa juonut. Ah kuinka hyvää. Nuhaan pureskeltiin (joskus omien mehiläisten)  kittivahaa (nykyään voi kalliilla ostaa propolistippoja, joissa sama vaikuttava aine) ja yskään kaulaan käärittiin kaulaliinan sisässä sipulirenkaita. Se ja sipulimaidon juominen päätyivät jo pienenä inhokkilistalleni. Päätin, etten koskaan laita lapsiani kärsimään niin. 

Isälläni on edelleen suuret varastot kaikenlaista itse kuivattua tai kasvatettua (mitähän ne lasipurkissa aikoinaan vedessä lilluvat sieniviljelmät olikaan?). Lisäksi terveyskaupan hyllyt on tyhjennetty jokseenkin tehokkaasti muovipussiin, josta jotain ammennetaan kun muistetaan, ihan niinkuin ne oikeat ja virallisetkin lääkkeet. 

Suhtaudun tähän isäni viisauteen pelonsekaisella kunnioituksella. Olisi hienoa tietää niin paljon. Uskon, että noilla luonnontuotteilla on monia hyvää tekeviä vaikutuksia. Ehkä niidenkin ansiosta yli 80-vuotias isäni vetää leukoja ja rakentaa mökkiä. Toisaalta en usko kaikkeen, millä niitä kaupallisesti halutaan myydä. Osa lapsuuden kokemuksista oli hyviä, osa huonoja. Jonkinlaisen yliannostuksen kaiketi sain, koska en jaksa välittää riittävästi hankkiakseni enemmän tietoa ja ujuttaakseni enemmän terveellisiä asioita lastemme ruokavalioon. Ja toisaalta tunnen syyllisyyttä siitä. Ehkä se, että emme ole juuri koskaan kipeitä on sekin seurausta niistä ravinteista, joita lapsena olen saanut. 

Jos vaikka ensi keväänä saisi ne nokkoset poimittua ja kuivattua talvea varten. Alettua syödä kunnolla niitä kaapissa olevia pellavansiemeniä, koko perhe. Käytettyä ne hamppuöljypullot jääkaapista, säännöllisesti nauttien. Vaikka jauhettua ne puurojyvät aina aamuisin, kun se mylly tuossa pöydällä seisoo. Mutta aloitetaan kuitenkin tuosta d-vitamiinin tankkaamisesta auringossa oleillen. Lepokin on kuulemma hirmuisen tärkeää, joten levätään siellä auringossa. Sitten taas jaksaa, koko talven. Vaikka ei joisikaan pakurikääpäteetä joka aamu.

Ei kommentteja: