Nyt lähtee

Taisin Meidän Perhe -lehdessä törmätä tietoon sotkuholistin blogista. Sieltä löytyi puolestaan linkki sadan tavaran haasteeseen. (Katsotaanpa sainko linkit kunnolla). Haasteena on poistaa kotoaan turhaksi käyneitä tavaroita sata kappaletta. Veikkaisin, että löytyy helposti. Katsotaan miten käy. Jos vaatekappaleet voi laskea jokaisen omakseen, niin kassissa on odottamassa jo poisvientiä useampikin.

Vaikka kaikenlaista tarvitseekin, paljon jää vain pyörimään nurkkiin. Meiltäkin löytyy laatikko, johon edellisen muuton yhteydessä heitettiin "loput" romut jostain kasasta ja se on ollut käymättä läpi nyt kuusi vuotta. Tiedän, että sieltä löytyy ainakin edelliseen asuntoon hankitun vaatekaapin ovien saranat, jotka tulivvat ovien mukana, vaikka olivatkin liukuovet. Kun voihan niitä joskus johonkin tarvita...

Nyt lähtee parempaan käyttöön toivottavasti.

Pieniä muutoksia

Koulu alkoi, esikoulu alkoi, kerho alkoi. Aamutoimien hoitaminen nopeammin alkoi. Kesän jälkeen aina vähän jännittää miten arki taas lähtee käyntiin.

Tänä syksynä otettiin käyttöön aamuihin vielä yksi lisäelementti. Kumma kyllä se on tuntunut lisäävän aikaa.

Aamun rutiinit: ylös, aamupala, hammaspesu, vaatteet päälle. Aamurukous jossakin näsitä väleistä riippuen milloin kaikille sopivin hetki. Ja sitten hetki pyhien kirjoitusten parissa. Se on se uusi juttu. Koululainen lukee itsekseen, nuoremmat katsovat kuvallisia tarinoita. Äitikin saa rauhassa lukea sen hetken.

Se on ollut loistava alku päivälle. Eroa ei voi määritellä, mutta sen tuntee.

Voi kuinka pieni asia ilahduttaa

On jännä huomata, kuinka jotkut asiat ovatkin itselle ehkä oikeasti suuria, vaikkei niitä sen kummemmin ajattelekaan. Ja kuinka niin pieneltä tuntuva asia voi ilahduttaa niin suuresti.

Tällä hetkellä se pieni seikka, että poikani tummaihoinen luokkatoveri on meillä leikkimässä, ilahduttaa.

Meillä ei ole koskaan puhuttu erityisesti mitään tummaihoisista. Ystäväpiiriimme ei kuulu tummaihoisia, lapset tietävät tämän luokkatoverin lisäksi ainoastaan yhden tummaihoisen lapsen, jonka ovat nähneet kaksi kertaa. Ulkomaalaisia tai Suomeen muualta muuttaneita muita ystäviä ja tuttuja sitten onkin runsaasti, ja lapset ovat tottuneet siihen, että he vierailevat meillä, me heillä ja osallistumme heidän kulttuureilleen tyypillisiin juttuihin aina silloin tällöin.

Asumme ympäristössä, jossa tummaihoisia ei paljon näy. Itse Itä-Helsingissä kasvaneena ja kouluissa työskennelleenä lähtökohtani olivat erilaiset kuin lapsillani.

On ollut niin mukavaa huomata, kuinka pojan luokalla ei ole kertaakaan ollut haukkumista tai syrjimistä - kansallisuuden takia siis. Ei tummaihoisia kohtaan, ei venäläisiä kohtaan, ei virolaisia kohtaan. Se ilahduttaa.

Menot ja tulot

Piti maksaa muutamia laskuja. Tilillä oli mukavasti rahaa, joten kaikki sai maksettua sen kummemmin miettimättä. Toisaalta eipä sinne juurikaan ylimääräistä jäänyt.

Nykyisin monella on vaikeuksia saada tulot ja menot täsmäämään. Menoja on enemmän kuin tuloja, ja olisi vielä enemmän, jos ei tietoisesti rajoittaisi itseään. Jotkut eivät sitä osaa tai siihen kykene, ja joutuvatkin todelliseen pulaan.

Ehkä ei sitä huomata, mutta monella on myös vaikea saada energiat ja vaatimukset täsmäämään. On niin paljon mitä pitäisi tehdä, vielä enemmän mitä haluaisi tehdä, eikä energiaa saatika aikaa ole kaikkeen. Jos ei tietoisesti hanki itselleen energiaa - joskus ihan vain sillä laiskottelulla - ja rajoita itseen kohdistuvia vaatimuksia, tuloksena saattaa olla loppuun palaminen tai jotain vielä pahempaa.

Burn out ei ole enää yritysjohtajien yksinoikeus. Sen voi saada vaatimusten alle uupuva kassa, kaikessa pärjäävä kotiäiti, toimeentulosta huolehtiva ja aktiivisesti harrastuksiin osallistuva isä, lastenhoitajana toimiva mummi tai lapsi, joka haluaa miellyttää vanhempiaan.

Toivottavasti lomat on antanut meille energiaa ja havahduttanut miettimään mitä elämästä voisi karsia ja mitä pitää tehdä, että jaksaisi paremmin.

Pimeä talvi on nimittäin kohta oveen koputtelemassa.