"Äiti, miten sä voit aina nähdä mitä mä teen?"
Ei, 4 v tyttö ei ollut tekemässä pahojaan vaan ihan vaan riisumassa vaatteita iltapuuhia varten.
Eihän äiti näe kaikkea, silmillään, tietenkään. Mutta on kumma, kuinka aistit kehittyvät niin, että hahmottaa talon täysin, kuulee jokaisen rahinan ja tietää mistä se aiheutuu, ja jotenkin vain aistii ollaanko tekemässä sitä mitä on pyydetty vai jotain ihan muuta. Ja kummallista kyllä, se luo lapselle suurta turvallisuuden tunnetta. Äiti on jatkuvasti läsnä, vaikkei olekaan siinä vieressä. Äiti huomaa, jos yrittää huijata, äiti huomaa, jos on paha mieli, vaikka sitä yrittää peitellä, äiti tietää onko kyseessä ollut vahinko vai tahallinen teko. Mistä äiti sen tietää? Jostain syystä mä olen varma, että se johtuu rakkaudesta. Rakkaus valpastaa kaikki aistit, rakkaus auttaa näkemään pintaa syvemmälle.
Joskus ihmettelee miksi sitten on monen niin vaikea ymmärtää, että Jumala näkee kaiken, tietää mitä me puuhataan, tietää miltä meistä tuntuu ja huomaa mitä me halutaan ja toivotaan. Jos äiti siihen pystyy, miksi ei Jumala, täydellinen Isä?
Kids spent a night at Grandma's. The house was empty. The thought of being able to do what ever you want was appealing. It was nice to sleep with no one waking up in the middle of the night and sleeping as long as you want to (right, all the way untill 8.30 - you just don't know how to sleep in after some years of parenting). But as pathetic as it is, we talked about our kids in bed after waking up. And as nice as it was, to be without the kids, there was a feeling of something missing. The house felt empty - it didn't just look empty with no toys lying around, but it felt empty. I felt so blessed to have my wonderful children.
I wish I had more days when that is the feeling I have and not frustration.
Ei, 4 v tyttö ei ollut tekemässä pahojaan vaan ihan vaan riisumassa vaatteita iltapuuhia varten.
Eihän äiti näe kaikkea, silmillään, tietenkään. Mutta on kumma, kuinka aistit kehittyvät niin, että hahmottaa talon täysin, kuulee jokaisen rahinan ja tietää mistä se aiheutuu, ja jotenkin vain aistii ollaanko tekemässä sitä mitä on pyydetty vai jotain ihan muuta. Ja kummallista kyllä, se luo lapselle suurta turvallisuuden tunnetta. Äiti on jatkuvasti läsnä, vaikkei olekaan siinä vieressä. Äiti huomaa, jos yrittää huijata, äiti huomaa, jos on paha mieli, vaikka sitä yrittää peitellä, äiti tietää onko kyseessä ollut vahinko vai tahallinen teko. Mistä äiti sen tietää? Jostain syystä mä olen varma, että se johtuu rakkaudesta. Rakkaus valpastaa kaikki aistit, rakkaus auttaa näkemään pintaa syvemmälle.
Joskus ihmettelee miksi sitten on monen niin vaikea ymmärtää, että Jumala näkee kaiken, tietää mitä me puuhataan, tietää miltä meistä tuntuu ja huomaa mitä me halutaan ja toivotaan. Jos äiti siihen pystyy, miksi ei Jumala, täydellinen Isä?
Kids spent a night at Grandma's. The house was empty. The thought of being able to do what ever you want was appealing. It was nice to sleep with no one waking up in the middle of the night and sleeping as long as you want to (right, all the way untill 8.30 - you just don't know how to sleep in after some years of parenting). But as pathetic as it is, we talked about our kids in bed after waking up. And as nice as it was, to be without the kids, there was a feeling of something missing. The house felt empty - it didn't just look empty with no toys lying around, but it felt empty. I felt so blessed to have my wonderful children.
I wish I had more days when that is the feeling I have and not frustration.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti