Kesä(loma) alkaa olla lähellä. Sana kesäloma tuo heti mieleen muistoja. Ei tapahtumia, ei asioita, joita tuli tehtyä vaan kaikenlaisia tuntemuksia: kevyt tuuli paljaissa käsivarsissa, jotka kantavat todistusta kotiin samaan aikaan kun päässä on tunne "ihanaa, nyt se alkoi". Auringonpaisteen tuoksu. Ruoho paljaiden jalkojen alla. Auringon kuumotus paljaassa selässä. Kaupungin tuoksu mökkiviikkojen jälkeen. Kesäillan lämmin viileys. Kiirettömyys, rauhallisuus, aikaa tehdä mitä vaan. Kirja kädessä ja mieli kirjan maailmassa, ruoho sääriä kutittaen. Se on kesää.
Perheellisenä lasten kanssa kesä on touhua ja tohinaa. Ihan samalla tavalla ei voi kirjoihin uppotua tai ihan vaan olla yhtä paljon. Mutta samoista asioista se onnellinen kesä vieläkin koostuu. Kun ensimmäisen niistä kokee, tuntee, että nyt on kesä. Ja toivottavasti kokee kaikki, ennen kuin kesä loppuu.
Aina ei onnellisuus synny suorittamisesta. Joskus onnellisuus on vain olemista.

1 kommentti:
Sulla on aina ajateltavaa täällä jaossa. Ollut putkeen jo monessa jutussa. Kiitos siis.
Lähetä kommentti