Taas lakko. Tuntuu, että lakkoja on vähän väliä. Ymmärrän logiikan niiden takana ja joskus ne ovatkin varsin tarpeellisia, mutta nykyaikana, tässä maailmassa... tuntuu enemmän siltä, että halutaan muiden elämän hankaloittamisella saada itselle jotain. Tietenkään siitä ei ole kyse. Tuskin koskaan tulee palkan ja työn suhde olemaan kaikilla aloilla kohdallaan, eikä varsinkaan kaikkien alojen kesken tule olemaan "tasa-arvoa" - tilannnetta, että tunnin työstä saa saman palkan, tekee sitten sitä tai tätä. Tai edes jonkun keinotekoisesti luodun rasittavuusmittarin mukaan.
Toisilla aloilla vaan on niin paljon helpompi jäädä lakkoon. Opettajana olisi tietysti kiva, jos opettajien palkka olisi parempi, varsinkin suhteessa siihen työn rankkuuteen - josta tietysti on montaa mieltä varsinkin ne, jotka eivät sitä työtä ole tehneet. Mutta jättäisinkö kesken lukuvuoden lapset oman onnen nojaan pidemmäksi aikaa? En kyllä haluaisi.
Ala-asteaikoina oli opettajien lakko. Meidän opettaja ei kuulunut liittoon, joten oli töissä. Meidän luokka oli ainoa koulun 15 luokasta, joka kävi koulua sen viikon vai kaksi kun lakko kesti. Kummallista kyllä, meistä lapsista se oli ihanaa - tai ainakin minusta. Saatiin olla isossa koulussa ihan yksin. Voitiin pitää liikuntatuntia ihan milloin vain, sali oli aina vapaa. Tehtiin monenlaista asiaa, mitä normaalisti ei tehty.
Voisiko äiti jäädä joskus lakkoon? Toki on päiviä, jolloin voi ottaa löysemmin ja jättää "äidin asioita tekemättä", hetkiä, jolloin haluaa paeta hyvän kirjan pariin, unohtaa arjen ja sen mukanaan tuomat velvoitteet... Mutta voiko sitä kokonaan kieltäytyä olemasta äiti hetkeksi? Olla pyyhkimättä vuotavaa nenää, puhaltamatta pipiin ja vastaamatta halaukseen?
En kyllä haluaisi!
Toisilla aloilla vaan on niin paljon helpompi jäädä lakkoon. Opettajana olisi tietysti kiva, jos opettajien palkka olisi parempi, varsinkin suhteessa siihen työn rankkuuteen - josta tietysti on montaa mieltä varsinkin ne, jotka eivät sitä työtä ole tehneet. Mutta jättäisinkö kesken lukuvuoden lapset oman onnen nojaan pidemmäksi aikaa? En kyllä haluaisi.
Ala-asteaikoina oli opettajien lakko. Meidän opettaja ei kuulunut liittoon, joten oli töissä. Meidän luokka oli ainoa koulun 15 luokasta, joka kävi koulua sen viikon vai kaksi kun lakko kesti. Kummallista kyllä, meistä lapsista se oli ihanaa - tai ainakin minusta. Saatiin olla isossa koulussa ihan yksin. Voitiin pitää liikuntatuntia ihan milloin vain, sali oli aina vapaa. Tehtiin monenlaista asiaa, mitä normaalisti ei tehty.
Voisiko äiti jäädä joskus lakkoon? Toki on päiviä, jolloin voi ottaa löysemmin ja jättää "äidin asioita tekemättä", hetkiä, jolloin haluaa paeta hyvän kirjan pariin, unohtaa arjen ja sen mukanaan tuomat velvoitteet... Mutta voiko sitä kokonaan kieltäytyä olemasta äiti hetkeksi? Olla pyyhkimättä vuotavaa nenää, puhaltamatta pipiin ja vastaamatta halaukseen?
En kyllä haluaisi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti