Surullisia päiviä

Joskus tulee tehtyä ja päästettyä suusta asioita, joita jo suunsa avatessaan tietää, ettei todellakaan pitäisi. Mutta siinä vaiheessa on liian myöhäistä. En tiedä mikä on kamalampi tunne kuin satuttaa toista, tietäen, että tehtyä ei saa tekemättömäksi. Anteeksi voi pyytää ja anteeksi voi saada. Vaikeampi on antaa itselle anteeksi. Ja vaikka kaikinpuolinen anteeksianto tapahtuisikin, haavat pysyy helposti auki jonkin aikaa.

Kristuksen sovitus parantaa kaikki haavat. On helppo uskoa siihen muiden kohdalta. Vaikeampi on käyttää sovituksen voimaa omien haavojen parantamiseen.

Suomalainenhan nimittäin pärjää ihan yksin eikä apua kaipaa.

Olispa aina

"Mä haluaisin, että joka päivä olisi mun synttärit". Niin ymmärrettävä halu. Onhan se ihanaa, kun saa lahjoja ja olla huomion keskipisteenä. Mutta olisiko se kivaa aina, joka päivä. (No ei ainakaan äidille!)

Mormonin kirjassa on kohta, jota usein lainataan. Sanoma menee näin: Kaikessa on oltava vastakohtaisuutta. Jos ei olisi tuskaa ja surua, ei voisi kokea iloa... Jos kaikki olisi sitä yhtä ja samaa ihanaa, se ei enää olisi ihanaa, koska ei olisi kokemusta mistään muusta.

Jos joka päivä söisi herkkuja, maistuisiko ne enää suussa hyvältä? (Puhumattakaan siitä pahasta olosta ja ähkystä mikä siitä tulisi? Jos töissä olisi aina kivaa, olisiko se tylsää? Jos elämä menee aina ilman minkäänlaisia vastoinkäymisiä, onko se mielekästä? No, se lienee aika hypoteettinen kysymys, eiköhän kaikki koe vastoinkäymisiä, moni jo ihan pienenä kun äiti sanoo EI!

Moneen asiaan se varmasti pätee. Mutta ehkä ei ihan kaikkeen. Kyllä mä uskon, että olisin ollut ihan yhtä iloinen jokaisesta lapsesta ilman sitä synnytyksen kipua. :-)

Väsyttää

Kun odotin esikoista erään 13-vuotiaan tytön äiti onnitteli ja sanoi: "Nuku nyt hyvin. Ensin et nuku, kun pieni vauva valvottaa. Sitten et nuku, kun taapero valvottaa. Sitten et nuku, kun aina välillä on sairauksia, jonka takia isommat lapset valvottaa. Ja sitten ne lapset alkavat valvoa niin myöhään, ettet nuku, kun haluat varmistaa, että ne edes jossain vaiheessa menevät nukkumaan. Sen jälkeen valvot öitä, koska lapsi on yöllä pois kotoa, valvomassa jossain muualla. Nukut sitten ehkä taas, kun lapsi muuttaa pois kotoa."

Tähän asti lausunto on pitänyt paikkansa. Ne yöt, jolloin on viimeisen 8 vuoden aikana tullut nukuttua heräämättä kertaakaan voi laskea yhden käden sormilla. Enkä ole niistäkään ihan varma, ehkä en vain muista heränneeni.

Mutta on se vaan sen arvoista.

Unelmia

Pojasta tulee huippupelaaja Arsenaliin. Isona siis. Pelaamista harjoitellaan ahkerasti, tosin ei juuri niitä juttuja, joita äiti tai isä sanoo, että erityisesti kannattaisi harjoitella. Eikä suostuta lähtemään juoksulenkille. Vatsalihaksia sentään tekee päivittäin, punnerrukset tuppaa olemaan teknisesti vielä hieman koomillisia.

Olihan niitä unelmia itselläkin. Perhe -se on. Tohtorin väitöskirja - ehkä vielä jonain päivänä. Kirjan julkaiseminen - jos jaksaisi keskittyä ja vielä sattuisi hyvään saumaan ottamaan yhteytttä kustantajaan, joka olisi myötämielinen. Saksofonin soittaminen - no, olinkin ajatellut, että sitten eläkkeellä. Kumma kyllä, uusia unelmia ei ole tullut. Tai no, tietysti se hervottoman iso itse suunniteltu kivitalo isolla tontilla, loistavalla sijainnilla ja sinne lapset, jotka eivät koskaan sotke. Mutta se onkin ihan vain kuviteltu unelma. Muiden unelmien eteen saattaa vielä joskus tehdäkin jotain.

Pitänee unelmoida lisää.

Nuukuutta

Tällä viikolla vietetään nuukuusviikkoa. Viikon teemana on tänä vuonna "Vähemmän kulutusta -enemmän elämää".

Monessa mielessä koen olevani nuuka, säästäväisyys ja kaiken mahdollisimman hyvin käyttäminen on tullut kotoa opittua. Toisaalta olen myös ottanut järjen käteen ja päättänyt olla säästämättä kaikkea. Tyhjiä muovirasioita, joita elintarvikkeiden mukana väkisinkin (tai laiskuudesta ja valinnoista johtuen) tulee, ei tule säästettyä varmuudenvuoksi pakasterasioiksi vuosikausia. Vaatteet käytetään mahdollisimman loppuun ja hyväkuntoiset kierrätetään, mutta ei niistä jämistä tule leikattua kangaspaloja tiskiräteiksi. Itselle ei tule ostettua vaatteita kuin pakon edessä, mutta se johtuu ihan vain tästä isosta koosta, kun on vaikeaa löytää sopivaa sekä siitä, että neljän lapsen kanssa shoppailu ei ole aina niin mukavaa (ei kyllä ilmankaan).

Mutta nuukuusviikonkaan kunniaksi ei voi kaikesta luopua. 4 v synttäreiden lahjatulva on tulossa ja pakolliset ongintasysteemit laitettuna. Eihän se pakollista ole, mutta lapsista niin kivaa. Onneksi voi yrittää saada pussiin laitettua edes lähes hyödyllisiä asioita.

Kaipaisiko kukaan äitiyspakkausten keltaisia muistaakseni vaipanvaihtoalustoiksi tarkoitettuja vaahtomuovi(?)levyjä? Yksi tai kaksi niitä vielä on, kun en ole keksinyt käyttöä enkä ole raaskinut heittää pois, kun voihan niistä vaikka askarrella... mutta kun en halua sellaista isoa ihanaa keltaista askarteluaarretta olohuoneen pöydälle...

Nuukuus kunniaan, mutta vain silloin, jos se ei tarkoita kaikenlaisen kummallisen varastointia vuosikausiksi.

Tehokkuutta

Joskus saa paljon aikaan yhden päivän aikana. Se tuntuu hyvältä. Silloin tulee ihmeteltyä miksi monen asian tekemistä on lykännyt, kun sen tekemiseen menee kuitenkin vain hetki.

Pienessä hetkessä saa hyvin paljon aikaan. Kuinka usein yrittäkään tehdä jotain, on se sitten tiskejä, opiskelua, työhommia, jotain enemmän tai vähemmän tärkeää ja joku tai useampi lapsista haluaa, että äiti tekee sitä tai tätä, leikkii, lukee, auttaa jossain. Toki lasten on hyvä oppia odottamaan eikä aina voi vastata lapsen pyyntöihin heti.

Usein kuitenkin pääsee helpommalla kun pienen hetken antaaa huomiota lapselle. Pienen hetken voimalla lapsi usein jaksaa taas tovin omissa puuhissaan ja se oman homman loppuun saattaminen on helpompaa.

Pienessä hetkessä on voimaa.

Laittaahan tuo miettimään

nuo Islannin purkaukset--- jossain jo verrattu aikoinaan tapahtuneisiin tulivuorenpurkauksiin, jotka aiheuttivat Euroopassa pitkäaikaisia tuhoja, mm. katovuodet Suomessa. On niin tottunut ajatukseen, että Suomessa ei paljon tarvitse pelätä luonnonmullistuksia, pitkää talvea ja sateista kesää vain. Eikä toki nytkään pelätä tarvitse, mutta varautua voi.

Jos purkaukset jatkuvat ja jos tulee uudet "katovuodet", sillä on vaikutusta jokaisen elämään. Kirkossa kautta aikojen profeetat ovat kehottaneet ihmisiä olemaan valmistautuneita yllätyksiin, tulevat ne millä tasolla tahansa. Valmistautua voi hankkimalla riittävästi koulutusta, kehittämälle stressinsietokykyä ym. taitoja, muttta myös ihan konkreettisella tavalla, keräämällä ruokavarastoa. Kehotetaan aloittamaan pienestä ja kartuttamaan varastoa varojen ja tilojen mukaan. Eli varastoida säilyvää ruokaa - kuiva-aineita, säilykkeitä, vettä, tarvittavia lääkkeitä jne.

Mielenkiintoista on, että muutamia vuosia sitten postilaatikkoon tippui Uudenmaan pelastuslaitoksen ohjelappunen, jossa oli ihan samat ohjeet. Siinä kehotettiin jokaista perhettä varastoimaan kolmen kuukauden annos ruokaa. Ehkä nyt on ihan hyvä aika varmistaa, että ruokaa on varastossa.

Jos ei itse tarvitse sitä, ehkä joku lähimmäinen tulee tarvitsemaan.

Draamakuningatar

Meillä asuu sellainen, pieni vielä, mutta suurta draamaa. Jokin (taas) keitti tänään yli ja huutoa sai osakseen kaikki tielle osuvat. Äiti hermostui ja uhkasi: "Vielä jos kerran huudat rumasti jollekin, jää huomiset karkkipäivän karkit saamatta." Muisti sen vähän aikaa, (puoli minuuttia ehkä, kolme rappusta ylöspäin) ja sitten tuli taas jotain huutoa. "Selvä, et syö huomenna yhtään karkkia."

En tiedä miten ilta meni, tässä vaiheessa piti lähteä ja kun palasin, olivat kaikki jo sängyissä, hereillä vielä. Epätoivoinen pyyntö: "Äiti, enkö mä oikeasti saa yhtään karkkia huomenna?". Juteltiin. Kerroin taivaan Isän suunnitelmasta: Hän antaa käskyjä ja kieltoja. Koska me jokainen kuitenkin tehdään virheitä, Hän antoi Kristuksen sovittaa syntimme. Virheistämme ja synneistämme huolimatta voimme päästä taivaan Isän luo, kun hyväksymme sovituksen ja teemme parannuksen synneistämme. Niinpä tyttö pyysi anteeksi niiltä keille oli huutanut, pyysi anteeksi Jumalalta, että oli tehnyt väärin ja lupasi ruveta nukkumaan nätisti. Saa huomenna karkkinsa.

Miksi mun pitäisi olla armottomampi kuin Jumala? Jumalan asioissa kun on kaiken lisäksi kyse suuremmista asioista. Jos hänelle kelpaa katumus ja parannus, saa luvan kelvata minullekin.

Nykyajan nuoret

Aina silloin tällöin törmää voivotteluihin nykyajan nuorista. Kun ei ne sitä ja tätä ja aina ne sitä ja tätä. Ja kyllä vaan ennen...

Niin, nykyäänhän yhä useampi nuori ilman mitään uskonnollista taustaa on totaalikieltäytyjä alkoholin, tupakan ja huumeiden suhteen. Nykyään aika moni nuori huolehtii siitä millaisen maailman jättää jälkeensä ja kierrättää, välttää tuhlaamista ja valmistaa itse mahdollisimman paljon esimerkiksi vaatteistaan. Nykyään moni nuori suhtautuu opiskeluun vakavasti ja kunnianhimoisesti, suorittaa lukion kahdessa vuodessa ja valmistuu maisteriksi hyvissä ajoin ennen aikarajoja. Aika moni nuori syö luomua tai on kasvisyöjä, eettisistä ja terveydellisistä syistä. Moni nuori on löytänyt vapaaehtoisjärjestöt ja yrittää rakentaa parempaa yhteiskuntaa. Moni nuori vastaa kohteliaasti kun puhutaan kohteliaasti, avaa ovia ja tarjoaa vanhuksille istummapaikkaa julkisissa liikennevälineissä.

Aika kamalia nuoria.

Usein ulkonäkö hämää, sen perusteella pinnalliseksi ja toivottomaksi tapaukseksi luokiteltu saattaa yllättää. Jos vain on mieli avoinna. Toki on monia, joilla on oikeita, isoja ongelmia. Heitä ei kuitenkaan voivottelu ja paheksunta auta. Parempi siis kehua ja kannustaa.

Olisipa rikas

Tuli katsottua televisiosta ohjelmaa salainen miljonääri. Siinä rikkaat englantilaiset menee tiettyyn kaupunkiin, tutustuu vapaaehtoisjärjestöjen toimintaan ja lopuksi lahjoittaa isoja summia rahaa järjestöille, jotta he voivat jatkaa ja kehittää toimintaansa.

Varmasti hyvä kokemus näille miljonääreille ja varmasti suuri apu näille järjestöjen vetäjille. Ohjelman suurin anti on kuitenkin sen näkeminen, että maailmassa on ihmisiä, jotka pyyteettömästi käyttävät elämäänsä muiden ihmisten auttamiseksi. Usein vuosikausia, itsestään uhraten.

Olisipa minustakin siihen. Näkisi tarpeen, tarttuisi toimeen ja saisi aikaan jotain hyvää jonkun toisen ihmisen elämässä. Täytyy tyytyä vain pieniin tekoihin. Joskus nekin ovat turhan vaikeita.

Tasapuolisesti maailman uskontoja

Suurin osa teistä äänestäjistä oli sitä mieltä, että koulussa pitäisi tunnustuksellisen uskonnon sijaan opettaa tasapuolisesti kaikkia maailman uskontoja.

Koulun tehtävänä on opettaa asioita niin, että on tietoa mahdollisimman monesta mahdollisimman syvällä tasolla: Matematiikassa ei keskitytä vain geometriaan, äidinkielessä käydään kieliopin lisäksi läpi kirjallisuutta ja kirjoittamisen jaloa taitoa, historiassa pitäisi yrittää opettaa syy- ja seuraussuhteita eikä vain vuosilukuja jne. Uskonnossa sen sijaan vielä keskitytään yhteen osa-alueeseen. Toki etiikka on osana uskonnonopetusta kuten usein osana muutakin opetusta.

Tunnustuksellinen uskonnon opetus kuuluu kodeille ja kirkoille. Koulun tehtävänä olisi auttaa oppilaita ymmärtämään erilaisista uskonnollisista tauostoista tulevia ihmisiä. Sen voisi saada aikaa opettamalla tasapuolisesti kaikkia, ainakin suurimpia maailman uskontoja, keskustellen, leimaamatta. Ehkä se edistäisi myös kasvua suvaitsevaisuuteen. Jos oppii miten muslimi kokee uskontonsa ja mitä se todellisuudessa pitää sisällään, samoin kuin Jehovan Todistaja, katolinen, hindu tai juutalainen, ehkä epätietoisuudesta ja tuntemattoman pelosta johtuva tuomitseminen vähenisi.

Tunnustuksellisuudesta huolimatta, meidän perheen lapset osallistuu ev.lut uskonnon tunneille. Ainakin oppivat mihin suuri osa omasta kansasta uskoo, ja miksi moni asia on Suomessa niin kuin on.

Klik

Jokainen on varmaan joskus kokenut olevansa joukkoon kuulumaton. Koulussa, töissä, puistossa, kirkossa, marttakerhossa, jumpparyhmässä, vanhempaintoimikunnassa, missä tahansa... Erinäisissä yhteyksissä kuulee usein puhuttavan klikeistä, joita ihmisten kesken on syntynyt ja joihin ei muita oteta mukaan. Ulkopuolelle jäänyt usein kuvittelee, että on joku syy, miksi juuri häntä ei hyväksytä joukkoon.

Toki näitä todellisia klikkejä onkin, sellaisia, joissa ihan tarkoituksellisesti pidetään muut ulkopuolella. On ollut mielenkiintoista huomata, että usein ne klikit ovat kuitenkin vain omassa päässämme. On luonnollista, että ihmiset, jotka asuvat lähekkäin, ovat kiinnostuneita samoista asioista tai joilla on samanikäisiä lapsia, ovat tavallista enemmän tekemisissä toistensa kanssa. Harvoin se kuitenkaan tarkoittaa, että muut eivät siihen joukkoon mahdu.

Eräs äiti valitti, kuinka puistossa oli pahoja klikkejä, kukaan ei moikkaillut, kukaan ei jutellut, kaikki katsoivat nenää pitkin. Kävin säännöllisesti samassa puistossa enkä huomannut moista. Huomasin kyllä, että tämä ystäväni ei moikannut ketään, ei aloittanut juttelua kenenkään kanssa eikä osoittanut hymyllä tai muilla eleillä haluavansa olla missään tekemisissä toisten kanssa.

Joskus auttaa, kun ottaa itse sen ensimmäisen askeleen.

Jonain päivänä

Nyt näkyy jo monta pihaa lumettomana tai ainakin lähes lumettomana, kukkiakin jo kukkimassa. Tällaisena aurinkoisena päivänä näyttää todella piristävältä ja ihanalta. Sitten tulee omalle pihalle, joka on varjoinen ja vielä ihan lumessa, vähän Tuijan latvat pilkistelee lumikasan alta. Sitä melkein masentuu.

Varsinkin naiset usein vertaa itseään toisiin. Tuolla on onnelliselta vaikuttava perhe, varallisuutta, kaunis koti, tavattomasti lahjoja ja kykyjä, kauniit lapset ja itsekin on aina huoliteltu ja kaunis. Tai loistava ammatti, mielenkiintoisia harrastuksia ... Joskus tuntuu siltä, että "kaikilla muilla" on kaikki ainakin lähes täydellistä. Ja itsellä se varjoinen piha vielä puolenmetrin lumipeitteellä.

Silloin on hyvä yrittää muistaa, että kyllä se kevät vielä omallekin pihalle saapuu. Joskus asiat vaan vievät enemmän aikaa. Ja jos ei omin voimin pysty sitä kevättä pihallaan näkemään, voi aina jutella Jumalalle ja kysyä "Millaisena Sinä näet minut?". Varmasti Hänen silmissään kuva meistä ja elämästämme on paljon myönteisempi kuin omissa silmissämme tällaisina vertailun hetkinä.

Rehellisyys maan perii

On se vaan niin helppoa olla rehellinen. Siis niissä isoissa asioissa. Maksaa verot, antaa väärin annetut vaihtorahat takaisin, olla keksimättä valheita ihmisistä, olla varastamatta jne.

Mutta on se vaan välillä niin vaikeaa. "Äiti, mä haistan suklaata, mitä sulla on suussa?" nielaus "Vaan jotain syötävää..." "Äiti, se haisee suklaalta, onko sulla suklaata suussa?" "Ei ole, mä vaan söin..." No niin ei ole, kun se tuli jo tuossa aiemmin nielaistua...

Sitä haluaa opettaa lapsilleen rehellisyyttä ja kristittynä erityisesti tuntuu että paitsi että haluaa olla rehellinen, myös pitäisi olla rehellinen. Joskus se(kin) on vaan hiukka hankalaa. On vielä aika helppo olla suoraan valehtelematta, mutta tällaisesta totuuden kertomatta jättämisestä usein yllättää itsensä.

Joskus taipuu ja sanoo: "Joo, otin suklaata, tekin saatte sitten välipalalla."

Aivojumppaa

Ilahduin, tänään tuli postiluukusta Scientific American Mind (lehti). Nyt se(kin) on tieteellisesti todistettu: miehet pystyvät hillitsemään syömisviettiään, naiset eivät. Ryhmä paastoavia miehiä ja naisia asetettiin lempiruokansa tuoksulle ja näköhavainnolle alttiiksi. Osaa miehiä ja osaa naisia käskettiin yrittää olla huomioimatta haluaan syödä. Tietoinen yritys jättää huomiotta sai miehillä aikaan muutoksia aivoissa ja heidän halunsa syödä pieneni. Naisilla ei ollut eroa yritti olla haluamatta syödä tai ei. Sen lisäksi naisten aivoissa näkyi se, että heidän halunsa syödä lempiruokaansa oli ylipäänsä suurempi kuin miesten.

Emme me naiset siis olekaan heikkoja itsehillinnässämme vaan aivot eivät tottele itsehillintäyrityksistä huolimatta... No, vastuu on silti meidän. Jos ei voi hillitä itseään suklaansyönnissä, sitten vaan pitää juosta pidempiä matkoja. Tai juosta. Tai kävellä. Tai ainakin nousta tästä sohvalta.

En voi olla oma itseni

"Äiti, mä en voi olla oma itseni, jos mä en saa määrätä, että mulla on uimapuku päällä!" Kohta 4 v. alkoi murisemaan, kun puolenpäivän jälkeen käskin riisua uimapuvun pois ja pukea vaatteet päälle. Aamulla oli leikitty retkeilyä uimarannalle ja hän oli halunnut edelleen olla uimapuvussa.

Samanlaista perustelua olen kuullut moneen muuhunkin asiaan: En voi toteuttaa itseäni tarpeeksi, jos minulla on lapsia. En voi olla oma itseni , jos kuulun johonkin uskontoon, joka asettaa minkäänlaisia rajoituksia tai antaa minkäänlaisia ohjeita. En voi olla oma itseni tässä parisuhteessa, jos en saa ihan vapaasti tehdä ihan mitä huvittaa ihan milloin huvittaa. Lapset eivät voi olla oma itsensä, aito persoonallisuutensa, jos heiltä vaaditaan missään tilanteessa tietynlaista käyttäytymistä.

Tilanteesta riippuen ihmisen elämän yksi vaativa tehtävä on löytää tasapaino kaiken tämän välillä. Kuinka olla täysin oma itsensä ottamalla kuitenkin muut ihmiset ja olosuhteet huomioon? Aika moni voi toteuttaa riittävästi itseään perhe-elämän ohessa. Aika moni pystyy olemaan oma itsensä mielipiteineen ja tekoineen uskonnolliseen järjestöön kuuluvana. Aika moni on onnellisesti parisuhteessa toteuttaen itseään ja tehden itselle tärkeitä asioita sekä antaen puolison myös tehdä näin ja silti sovittaa se kaikki siihen yhteiseen elämään. Ja aika moni lapsi on ihan oma persoonansa , vaikka käyttäytyvätkin hyvin yhteiskunnallisten normien mukaan.

Omana itsenä oleminen ei tarkoita sitä, että kaiken täytyy tapahtua aina juuri niin kuin minä haluan. Se on ihan vain itsekeskeisyyttä.

Vastuu perheestä

Viikonloppuna meillä oli yleiskonferenssi. Se tarkoittaa maailmanlaajuista konferenssia, johon osallistutaan joko paikanpäällä Salt Lake Cityssä, eri puolilla maailmaa seurakuntakeskuksissa satelliitin välityksellä tai kotona tai muualla internetin kautta. Konferenssin aikana on 5 kahden tunnin kokousta. Käytännössä täällä Suomessa kuunnellaan/ katsellaan neljä, viimeisin tulee yöaikaan. Tältä sivulta voi kuunnella kokouksen puheita, kielen voi valita itse: http://www.lds.org/conference/languages/0,6353,310-1,00.html

Konferenssin kussakin kokouksessa kuorojen musiikkiesitysten lisäksi kuullaan n. 6 puhetta. Puhujina on mm. profeetta (Thomas S. Monson tällä hetkellä), apostoleita, naisten, lasten ja nuorten järjestöjen johtajia ja muita johtajia. He saavat itse valita puheidensa aiheet ja tekevät sen rukoillen ja etsien innoitusta mitä Herra haluaa heidän puhuvan juuri nyt kirkon jäsenille ympäri maailmaa.

Joskus kokouksissa tuntuu olevan selkeä teema. Luonnollisesti pääsiäisen aikaan puhutaan jonkin verran pääsiäiseen liittyvistä asioista. Tällä kertaa tuntui, että puhuttiin enemmän perheestä ja erityisesti vanhempien roolista lastensa opettajina ja kasvattajina. Ei mitään uutta. Paljon samaa, mistä keskustellaan usein mielipidepalstoillakin: vanhempien velvollisuus on kasvattaa lapsiaan, ei minkään muun instituution. Vanhemmat ovat siitä vastuussa. Useinhan puhutaan täällä Suomessakin kuinka kasvatusvastuuta yritetään siirtää enemmän esimerkiksi kouluille.

Puheissa puhuttiin myös esimerkin periaatteesta: lapsi yleensä seuraa vanhempiensa esimerkkiä, ennemmin kuin niitä sanallisia opetuksia ja kehotuksia. Varsinkin jos opetukset ja teot ovat ristiriidassa. Ei mitään uutta.

Mutta asioista on syytä puhua niin kauan kun niissä on parantamisen varaa. Meillä ainakin on :-)

Miksei kiirastorstai?

Miksi kiirastorstai ei ole vapaapäivä, pyhäpäivä? Jeesuksen kuolemaa juhlitaan pyhäpäivänä ja Hänen ylösnousemustaan juhlitaan pyhäpäivänä, mutta miksi ei sitä sovituksen toista osaa, sitä osaa, joka koskee arkeamme enemmän?

Kiirastorstainahan Jeesus rukoili Getsemanen puutarhassa, yksin, kantaen päällään kaikkien maan päällä eläneiden ja elämään tulevien ihmisten syntien tuskan. Tuska oli niin suuri, että Hän toivoi, ettei Hänen tarvitsisi sitä kärsiä, mutta Hän sanoi "Isä sinun tahtosi" - Hän oli valmis tuskastaan huolimatta käymään läpi sen ihmeellisen teon, jonka ansioista meidän ei tarvitse kärsiä syntiemme vuoksi iankaikkisuuksissa, jos hyväksymme Hänen uhrinsa ja osoitamme hyväksymisemme ja kiitollisuutemme elämällä parhaamme mukaan. Tuon teon ansiosta voimme mennä elämässä eteenpäin jäämättä junnaamaan niihin kohtiin, joissa olemme tehneet huonoja valintoja.

Ansaitsi kyllä olla pyhäpäivä tämäkin. Eikä yksi lomapäivä lisää haittaa myöskään.

Hyvää pääsiäistä kaikille.