nuo Islannin purkaukset--- jossain jo verrattu aikoinaan tapahtuneisiin tulivuorenpurkauksiin, jotka aiheuttivat Euroopassa pitkäaikaisia tuhoja, mm. katovuodet Suomessa. On niin tottunut ajatukseen, että Suomessa ei paljon tarvitse pelätä luonnonmullistuksia, pitkää talvea ja sateista kesää vain. Eikä toki nytkään pelätä tarvitse, mutta varautua voi.
Jos purkaukset jatkuvat ja jos tulee uudet "katovuodet", sillä on vaikutusta jokaisen elämään. Kirkossa kautta aikojen profeetat ovat kehottaneet ihmisiä olemaan valmistautuneita yllätyksiin, tulevat ne millä tasolla tahansa. Valmistautua voi hankkimalla riittävästi koulutusta, kehittämälle stressinsietokykyä ym. taitoja, muttta myös ihan konkreettisella tavalla, keräämällä ruokavarastoa. Kehotetaan aloittamaan pienestä ja kartuttamaan varastoa varojen ja tilojen mukaan. Eli varastoida säilyvää ruokaa - kuiva-aineita, säilykkeitä, vettä, tarvittavia lääkkeitä jne.
Mielenkiintoista on, että muutamia vuosia sitten postilaatikkoon tippui Uudenmaan pelastuslaitoksen ohjelappunen, jossa oli ihan samat ohjeet. Siinä kehotettiin jokaista perhettä varastoimaan kolmen kuukauden annos ruokaa. Ehkä nyt on ihan hyvä aika varmistaa, että ruokaa on varastossa.
Jos ei itse tarvitse sitä, ehkä joku lähimmäinen tulee tarvitsemaan.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti