Mikä kaaos!

Enää ei uskoisi mikä kaaos tässä talossa aiemmin päivällä oli. Kyllähän normaalistikin lapset yrittävät jättää tavaroitaan mihin sattuu, mutta mistä johtuu, että silloin kun oikeasti yrittää tehdä ja saada aikaan jotain, lapset oikein riehaantuvat sotkemaan. Tänään piti saada essee valmiiksi ja siksi jonkun verran sitä kirjoittaa lasten touhutessa omiaan. Kirjoittamisen aikana nuorimman lelukori tyhjennettiin olohuoneen lattialle (muiden jo levitettyjen lelujen joukkoon) pelikaapista levitettiin työhuoneen lattialle useampia pelejä ja eksyi niistä osa olohuoneeseenkin. Luetut kirjat jäi levälleen rahin päälle, balettipuvut eteisen lattialle ja kattilat ja kannet haettiin orkesterin käyttöön... Keittiön pöytä oli täynnä askartelumateriaaleja, kun tytöt tekivät kaikenlaisia luovia ihanuuksia. Omat paperit sitten siinä lisäksi jokseenkin levällään tietokoneen vieressä ja keittiössä tiskit pesualtaassa kun ei ehtinyt tiskikonetta tyhjentää...

Mutta ei se mitään. Essee tuli kirjoitettua ja lapset siivosivat lopulta jälkensä, tosin äidin pyynnöstä ja pienellä avustuksella. Nyt näyttää taas ihan normaalilta.

Aina ei kaiken tarvitse olla täydellistä. Aina ei kaiken tarvitse olla joka hetki hallinnassa. Yleensä riittää, että tekee hyvin sen, mikä sillä hetkellä on tärkeintä. Nyky-yhteiskunnassa jokaiselle esitetään monia vaatimuksia. Pitäisi olla sellainen ja tällainen, tehdä sitä ja tätä ja saada aikaan ainakin... Äideille esitettyjä vaatimuksia ei voi edes listata, niitä on niin lukemattomia. Tärkeää ei ole toteuttaa muiden vaatimuksia vaan miettiä mitä itse pitää tärkeänä, kenen vaatimuksilla on merkitystä, millainen äiti oikeasti haluan olla. Millainen äiti auttaa parhaiten lapsiani olemaan onnellisia? Ja kun on selvittänyt millainen haluaa olla, pitää katsoa itseään silmiin ja antaa lupa kaaokselle. Antaa lupa sille, että vaikka tiedän millainen haluan olla, minun ei tarvitse olla sitä juuri nyt. Saan tehdä virheitä, saan kasvaa keskeneräisestä vähemmän keskeneräiseksi. Saan oppia matkan varrella ja tarvittaessa muuttaa suuntaa, kun havaitsen haluavanikin olla toisenlainen.

Joskus kun mielessä on kaaos eikä tiedä onko osannut tehdä mitään niin kuin olisi halunnut vai onko epäonnnistunut kaikessa, kannattaa kysyä Jumalalta: Millaisena Sinä näet minut? Hän tuntee meidät, voimamme, rajoituksemme, mahdollisuutemme. Hän näkee hyvyytemme ja voi nostaa ja kannustaa silloin kun mieli painuu maahan.

Ei tarvitse muuta kuin kysyä ja kuunnella.